~~
Heitin repun lattialle ja kaaduin kukkakuvioisen päiväpeitteen
päälle. Hautasin kasvot tyynyyn ja annoin itkun tulla. Kyyneleet
valuivat pitkin kasvojani ja tipahtivat sitten samaa sarjaa
päiväpeitteen kanssa olevalle liian värikkäälle tyynyliinalle.
Mielessäni kiroilin Penan jonnekin toiseen maailmaan. Mietin, miksen
ollut uskonut äitiä sillon kauan sitten, kun hän varotti mua 'niistä
pojista'. Joka tapauksessa Pena, tai oikealta nimeltään Perttu, oli
käyttäytynyt mua kohtaan viime aikoina todella töykeästi ja lopulta mä
olin löytänyt siihen syynkin; joku toinen. Me oltiin oltu yhdessä jo
liki vuoden ja en edelleenkään uskonut, että se olisi pystynyt tekemään
mulle näin. Asian teki pahemmaksi se, että olin kuullut sen joltain
toiselta. En suoraan, mutkien kautta. Ja se toinen oli luullut, että
olin tiennyt niiden suhteesta. Pystyin vieläkin näkemään ilmeeni, kun
ystäväni oli paukauttanut tiedon siitä. Osaksi hämmentynyt, pelokas,
vihainen, epäuskoinen. Mutta ei surullinen. Mä en ollut tottunut
suremaan asioita liian pitkään, mä olin vihainen oman aikani ja sitten
kun viha laantui, en ollut enää mitään. Mä olin ehkä rikki, mutten
surrut asiaa pahemmin. Elämä jatkui yleensä niinkuin parhaaksi näki.
Mutta tällä kertaa mä olin surullinen – aidosti. Joku, jonka sydän oli
särjetty.
Kaukainen koputus herätti mut mietteistäni. Askeleet lähestyivät sänkyä ja tunsin jonkun käden kietoutuvan ympärilleni.
”Mila..”, joku sanoi ja silitti hiuksiani. Oikeastaan tunnistin
äänen. Se oli kaksoisveljeni; ”mitä se teki sulle?” Pudistin päätäni ja
tunsin taas, kuinka kyyneleet pyrkivät silmistäni; ”ole kiltti ja mene
pois.”
”En. Nyt kerrot, siskokulta, ennen kuin alan kutittamaan”, Jere
sano ja virnistää mun selälleni. Mun oli melkein pakko nauraa, mutta
onnistuin hillitsemään itseni. Lopulta mä paljastin kaiken tapahtuneen
armaalle veljelleni, joka kuunteli vakavan näköisenä mun tarinaani.
Yhdessä vaiheessa olin jo varma, että se keskeyttäisi mut, mutta sain
jatkaa. Kun pääsin valitussaarnani loppuun, Jere katsoi mua
kummastuneena.
”Ootsä nyt varma, että puhut Penasta”, se kysyi ja kuulosti
samalla tosi epäuskoiselta. Mä nyökkäsin ja painoin pääni Jeren syliin.
Se sentään pysyi aina mulle uskollisena, vaikka oli mikä elämäntilanne.
Siitä asti, kun äiti ja isä olivat eronneet, se oli ollut mulle
tukipilari, josta ponnistaa korkeammalle. Ja siinä ammatissa se sai
edelleenkin jatkaa.
Jere veti mut lähemmäs ja lohdutti niinkuin aina ennenkin.
Kävelimme hiljaisuuden vallitessa katua eteenpäin. Talvi oli tehnyt
tepposensa ja palannut jälleen, vaikka oltiin jo helmikuussa.
Kolmenkymmenen asteen pakkanen kipristeli nenänpäässä ja tuntui
jäätävältä sormissa. Mä otin Roosan kädestä kiinni ja vannotin, ettei
se päästäisi irti. Paksut ja pehmeät tumput lämmittivät kummasti
tällaisella ilmalla.
”Miks Pena teki jotain sellasta?” Roosa heitti ja katseli
valkoisia nahkakenkiään. Roosa oli kallis tyttö, jolle ei ihan mitkä
tahansa vaatteet käyneet. Se ei kulkenut puoli vuotta vanhoissa
vaatteissa ja sen täytyi aina olla muodissa mukana. Se sai viikkorahaa
paljon enemmän kuin mä, tai moni muu mun ystävistä, mutta sillä oli
kaunis mieli ja hyvä tahto muita kohtaan. Lisäksi pidin sen
huumorintajusta, joka käväisi joskus sopimattoman rajoissa, mutta joka
sai aina nauramaan. Nyt Roosalla oli valkeat nahkasaappaat, mustat
pillifarkut, keltainen tunika ja sen päällä paksu, valkoinen
untuvatakki.
”Mä en tiedä. Mä en jaksa enää, se ei ite ees tiiä vielä, että mä
tiiän.” Roosa kohotti katseensa kengistään ja tapitti
smaragdinvihreillä silmillään suoraan mua silmiin. Se näytti siltä,
että se olisi alkanut itkeä, mutta piti kasvonsa kuitenkin
peruslukemilla.
”Älä”, Roosa tokaisi ja kääntyi tuijottamaan jonnekin kauemmaksi.
Mä seurasin sen katsetta, mutta aluksi en nähnyt mitään epäilyttävää.
Kaksi rakastavaista istui puistonpenkillä, muuten puisto oli autio.
Mikä siellä oli niin ihmeellistä, mä mietin ja kurkottauduin Roosan
takaa niin, että näin kaiken kunnolla. Suuni loksahti hämmästyksestä
auki, kun tunnistin pojan;
”Pena.”
”Ja meiän rinnakkaisluokalta se tyttö. Se uus tyttö.”
~~
perjantai, 14. syyskuu 2007
Kommentit